lopeta-tupakointi-kuvituskuva

Irti nikotiinikoukusta askel kerrallaan

Moni ajattelee, ettei nikotiinikoukku koske itseä. Etenkin, jos tupakointi ei ole jatkunut pitkään. Samalla he uskovat, että lopettaminen onnistuu heti, kun sitä haluaa. Näin toki joskus saattaa ollakin. Ne, joilla on takana tuhansia ja tuhansia…

Read More

Suolaa vähentämällä saa merkittäviä terveyshyötyjä. Kuvituskuva

Vähemmällä suolan käytöllä on suuria terveyshyötyjä

Suola on natriumin ja kloridin yhdiste. Ihmisen elimistö tarvitsee toimiakseen pieniä määriä natriumia. Suolan liikasaanti kuitenkin rasittaa elimistöä monin eri tavoin. Jokainen voi vähentää suolaa ruokavaliostaan pienillä arkisilla valinnoilla. Valtaosa suomalaisista käyttää liikaa suolaa Suolan…



Kirjan sivut ovat auki.

Palkkatuki uudistuu heinäkuussa – mikä muuttuu?

Työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöuudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä yksinkertaistamalla järjestelmää. Muutokset tulevat voimaan 1.7.2023. Työ- ja elinkeinotoimisto tai työllisyyden kuntakokeilukunta voi myöntää työnantajalle palkkatukea palkkakustannuksiin. Tuen tarkoituksena on tukea työttömän työnhakijan pääsyä työmarkkinoille…


Pääkirjoitus: Sosten edustajaksi ICSW:n Euroopan jaoston hallitukseen

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Leena Valkonen Perjantaina 2.12.2022 sain kunnian tulla valituksi International Council of Social Welfaren ICSW Euroopan hallitukseen. Toimin tehtävässä SOSTEn edustajana, mutta myös tietysti SOSTEn hallituksessa Työttömien Keskusjärjestön edustajana. Puheenjohtajaksi…



Osatyökykyisten Työkykyohjelma: Mitä on tehty, mitä vielä tarvitaan?

Osatyökykyisten työllistämisen toimia vahvistettava edelleen Tuija Oivo. Työmarkkinaneuvos, Työ- ja Elinkeinoministeriö ry Kuva: Pexels.com/Soner Arkan Kuluvalla hallituskaudella on toimeenpantu Työkykyohjelma, jossa on etsitty ratkaisuja erityisesti työttömien osatyökykyisten työllistymisen ongelmiin. Ohjelman toteutuksesta on vastannut työ- ja elinkeinoministeriö…


Työttömyys voi heikentää mielenterveyttä ja lisätä alkoholiperäisen kuoleman riskiä

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömyyttä edeltäneet erot terveydessä ja muissa tekijöissä kuten koulutuksessa ja työllisyyshistoriassa vaikuttavat aiemmin oletettua voimakkaammin työttömien ja työllisten välisiin terveys- ja kuolleisuuseroihin. Toisaalta työttömyys näyttää myös lisäävän mielenterveyden häiriöiden…


Hyvinvointialueiden aloitus: Vahva vaikutus sote-järjestöihin

Anne Knaapi. Johtaja, varapääsihteeri, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Aika sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisvastuun siirtymiseen kunnilta hyvinvointialueille on laskettavissa enää enemmän päivinä kuin kuukausina. Uudenvuodenyö tulee jäämään suomalaiseen sote-historiaan yhtenä suurista merkkipaaluista. Palvelujen järjestämisvastuun…


Köyhyysvahti 2022: Eriarvoisuutta ja köyhyyden syvenemistä näkyvissä

Leena Eräsaari. Sosiaalityön professori emerita Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin kokoama köyhyysraportti vuodelta 2022 kertoo, että huolimatta parantuneesta työllisyydestä näkyvissä on eriarvoisuuden sekä köyhyyden syvenemistä. Myönteistä kehitystä on se, että toimeentulotukea saavien määrä on kääntynyt laskuun…