liikunta


Kuntoutus ja liikunta työttömien elintapaohjauksessa

Katriina Lehtovaara. Hankepäällikkö, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vähintään 3,2 miljardia euroa vuodessa. Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia ihmisiä on myös työttömien joukossa paljon.  Työttömien terveystarkastuksia tekeviä terveydenhoitajia sekä työttömien kanssa työskenteleviä…


Työkuntoa työpajoille: Ideoita matalan kynnyksen liikuntaan

Mira Roine. Kehittämispäällikkö, Silta-Valmennusyhdistys Väestön liikunnallisen aktiivisuuden väheneminen aiheuttaa vuositasolla merkittävät yhteiskunnalliset kustannukset esimerkiksi terveydenhuollon kuluina ja alentuneen työkyvyn kautta tuottavuuden laskuna.  Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen kaikissa ikäryhmissä ja erityisesti kaikkein vähiten liikkuvien keskuudessa onkin nostettu yhdeksi…


Silta-Valmennusyhdistys mukana Askelia voimaan -hankkeessa

Heli Niromaa. Hankekoordinaattori, Askelia Voimaan, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Pexels.com/Andres Ayrton Silta-Valmennusyhdistys on osatoteuttajana Työttömien Keskusjärjestön hallinnoimassa uudessa Askelia voimaan -hankkeessa (2022–25), jossa hyödynnetään myös Työkuntoa työpajoille -hankkeen kokemuksia. Askelia voimaan -hankkeessa tuetaan työttömiä terveellisten elintapojen…


Kokemuksia Verkkopuntarin käytöstä

Heli Niromaa. Hankekoordinaattori, Askelia Voimaan, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Sydänliitto/Anna Kara Työttömien Keskusjärjestössä on kaksi koulutettua Verkkopuntari-ohjaajaa, joista toinen työskentelee Terveydeksi 2.0- ja toinen Askelia voimaan -hankkeessa. Hankkeet ovat yhteistyössä järjestäneet kaksi työttömille suunnattua Verkkopuntari-ryhmää keväällä…


Askelia voimaan -hanke madaltaa kynnystä muuttaa elintapoja

Kuva: Jouko Vatanen Heli Niromaa. Hankepäällikkö, Askelia Voimaan Työttömien Keskusjärjestössä käynnistyi maaliskuussa kolmevuotinen hanke, joka tukee työttömiä elintapojen muuttamisessa. Terveellisiin elintapoihin, pääasiassa liikuntaan, ravintoon ja uneen keskittyvässä hankkeessa pyritään vaikuttamaan sekä yksilöihin, yhdistyksiin että kuntatason…


Kaikki kunnossa -hanke selvitti: Miten työttömät liikkuvat

Kuva: Juha Keränen Heli Niromaa. Kaikki kunnossa -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Liikunta on yksi tärkeä keino ylläpitää työkykyä. Työttömien Keskusjärjestössä on käynnissä vuoden loppuun saakka Kaikki Kunnossa -hanke, joka kannustaa työttömiä perheineen liikkumaan. Hanke järjesti…


Liikuntaneuvonnan avulla saumattomasti liikkeelle

Mira Juuma. Liikkuva Aikuinen -ohjelma Jo puolessa Suomen kunnista on tarjolla liikkumiseen innostava palvelu, joka on suunnattu terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville: liikuntaneuvonta. Muutamassa kunnassa tarjotaan myös työttömille kohdennettua liikuntaneuvontaa. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi Päijät-Hämeen…