sosiaaliturva



Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat ryhmäkuvassa Pikkuparlamentissa.

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat etsivät yhdessä ratkaisuja köyhyyteen

Pikkuparlamentissa järjestettiin 7.11. jo viidettä kertaa Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä -tilaisuus. Aluksi tapahtumassa jakauduttiin neljään pienryhmään: eläkeläisköyhyys, pitkäaikainen riippuvuus toimeentulotuesta, työssäkäyvien köyhyys ja yksin asuvien köyhyys. Köyhyyttä kokeneet kertoivat elämäntarinansa kansanedustajille ja sen…


Työttömien Keskusjärjestö osallistui 12.10. Ei julmia leikkauksia -mielenilmaukseen, joka järjestettiin Eduskuntatalon edessä.

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja: ”Haavoittuvassa asemassa olevilta ei saa leikata”

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski korostaa, etteivät sosiaaliturvan leikkaukset saa vaarantaa työttömien mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään ja riittävään toimeentuloon. Jukka Haapakoski aloitti työskentelyn Työttömien Keskusjärjestössä vuonna 2009. Järjestön toiminnanjohtajana hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen. Hänen…


Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmän jäsenet poseeraavat ryhmäkuvassa. He tietävät, mitä tarkoittaa köyhyys.

Ääni köyhyyttä kokeneille

Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmä on jo yli vuoden ajan tuonut köyhien ihmisten kokemuksia päättäjien tietoisuuteen ja muistuttanut siitä, että myös riittävä toimeentulo on ihmisoikeus. Ryhmäläiset tietävät, mistä puhuvat, sillä jokainen heistä on kokenut, mitä tarkoittaa…


Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Järjestöjen näkökulmasta vireillä olevat lait hyvinvointialueista sekä sote-uudistuksesta tuovat kolmannen sektorin roolin merkittävään puntariin palvelutuotannossa. Mitkä ovat järjestöjen ja varsinkin pienten järjestöjen toimintamahdollisuudet tulevaisuudessa, sitä pohti SOSTEn varapääsihteeri…


Terveydeksi-hankkeen tuloksia: Palveluohjaus on keino lisätä työttömien hyvinvointia

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Katriina Lehtovaara. Hankepäällikkö, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Pitkäaikaistyöttömät ovat sairaampia ja käyttävät vähemmän terveyspalveluja kuin muu työikäinen väestö. Yksi syy tähän on tiedon ja taidon puute…


Terveydeksi-hankkeen palveluohjaajat: Niukkuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti työttömän hyvinvointiin

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestön ja Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n yhteisen Terveydeksi-hankkeen palveluohjaajat Ulla-Maija Kopra ja Veera Luoto kiersivät yli kolmen vuoden ajan (2016–2020) työttömien yhdistyksissä, matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa ja ruokajakeluissa…


Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma, resilienssi

Ulla-Maija Kopra. Hanketyöntekijä, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Veera Luoto. Hanketyöntekijä, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Korona-aika on kaikessa ennakoimattomuudessaan haaste epävarmuuden sietokyvyllemme. Kun puhutaan ihmisen psyykkisestä joustavuudesta ja sopeutumisesta erilaisiin muuttuviin tilanteisiin…


Työluuri – työttömien vertaispuhelinpalvelu. Työttömät tukemassa puhelimitse suomalaisia työikäisiä

Uusi Työluuri -niminen vertaispuhelin-palvelu tarjoaa tukea työttömille ja työntekijöille, jotka ovat huolissaan omien töidensä jatkumisesta. Vastaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset, joilla on omakohtaista, ammatillista tai muuta kokemusta työttömyydestä. On ollut ilo nähdä, miten laajaa kiinnostusta palvelu…