vähävaraisuus



Työttömien Keskusjärjestö osallistui 12.10. Ei julmia leikkauksia -mielenilmaukseen, joka järjestettiin Eduskuntatalon edessä.

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja: ”Haavoittuvassa asemassa olevilta ei saa leikata”

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski korostaa, etteivät sosiaaliturvan leikkaukset saa vaarantaa työttömien mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään ja riittävään toimeentuloon. Jukka Haapakoski aloitti työskentelyn Työttömien Keskusjärjestössä vuonna 2009. Järjestön toiminnanjohtajana hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen. Hänen…



Hukaton huominen -tapahtuman panelistit keskustelevat Tikkurilan nuorisotilassa.

Hukaton huominen -panelistit: ”Sosiaaliturvan leikkaukset eivät kannusta hakemaan töitä”

Vantaan Tikkurilassa järjestettiin keskiviikkona 13.9. Hukaton huominen -tapahtuma. Sen toteuttivat Yhteinen pöytä, Hävikkiruokaviikko, Työttömien Keskusjärjestö, Ohjaamo Vantaa, Kirkko Vantaalla, Vantaan kaupunki ja HSY. Paneelikeskustelun osanottajat pohtivat muun muassa, lisäävätkö suunnitellut työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkaukset työllistymistä…


Hyvinvointialueiden on tarjottava sosiaalista luototusta - artikkelin kuvitus

Hyvinvointialueiden on tarjottava sosiaalista luototusta

Veera Luoto. Sosiaalityöntekijä, työkykykoordinaattori, Työttömien Keskusjärjestö. Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on mahdollistaa pienimuotoinen lainansaanti vähävaraisille, maksuhäiriömerkinnän saaneille sekä muille, jotka eivät muuten saisi kohtuuehtoista ja -hintaista lainaa luotonantajilta tai joilta puuttuu vakuuksia. Elokuun 2023 alussa astui…


eriarvoisuuden kuilua on kavennettava terveydenhuollossa

Eriarvoisuuden kuilua tulee kaventaa terveydenhuollossa 

Terveydenhuoltopalveluiden saatavuuden ja käytön kannalta Suomi on yksi vauraiden maiden eriarvoisimmista. Työssäkäyvät saavat monesti ilmaiseksi ja nopeasti työterveyshuollon kautta palveluita, joihin julkisessa terveydenhuollossa on valtavan pitkät jonot tai jotka ovat hinnoiltaan pienituloisille liian kalliita. Amnesty…



Puolitetaan köyhyys -kansalaisaloite

Kuva: Ruoka-apu.fi/Stelios Kirtselis Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran järjestämän demokratian kapekoiden hankkeessa oli mukana Enemmän kuin ruokaa -tiimi miettimässä ruoka-avun ongelmatilannetta ja etsimässä ratkaisuja niiden selättämiseksi. Jos Google-etsii verkosta haulla…


Järjestösihteerin palsta 1/2021

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Työpajayhdistys TEKO ry Euroopan Unionin rahoittamassa vähävaraisimmille suunnatussa ruoka-avussa on tulossa välivuosi. Vaikka teoreettisesti EU:n rahoittama ruokajako voitaisiin aloittaa jo keväällä 2022, ei sitä ehkä jaeta ennen kuin…