Järjestösihteerin palsta 2/2020

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry*
Kuva: Satu Ylävaara

Juha Keränen, järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry

Vuosi 2020 oli kaikkinensa aivan toisenlainen kuin mitä suunniteltiin. Korona-pandemia jyräsi kaiken yli, ei pelkästään yhdistysten toiminnassa vaan koko valtakunnassa ja globaalisti kaikkialla maailmassa. Tämä pakotti meidät kaikki palaamaan alkuun. Mitä on tehtävä, että toiminta säilyy? Mitä säästetään vanhaa ja mitä mietitään uusiksi? Paluuta entiseen ei enää ole.

Työttömien Keskusjärjestön toimisto suunnitteli vuodesta 2020 yhdistysten vuotta. Meillä oli suunnitelmissa vierailla uusilla paikkakunnilla pop up -tapahtumin. Tuoda toimintaamme julki niin, että mahdollisesti paikalliset vaikuttajat heräisivät työttömien yhdistysten tärkeyteen ja niille annettaisiin toiminnalliset mahdollisuudet. Voittoa tavoittelemattomana ne tarvitsevat kuntien rahallista tukea.

Keskusjärjestö sai sosiaali- ja terveysministeriöltä 122 000 euron avustuksen ruoka-avun järjestämiseen ja tulevaksi vuodeksi on jaossa 120 000 euroa lisää. Sen turvin yhdistykset pääsivät uudistamaan ruoka-aputoimintaansa. Keskusjärjestö palkkasi Maarit Fagernäsin tekemään raportin siitä, mikä on ruokajakotoiminta työttömien yhdistyksissä tällä hetkellä. Hakua STM:n Valtionapuun vuodelle 2022 ollaan avaamassa ensi vuoden keväällä.

Sitten korona räjäytti pankin ja koko maailma seisahtui sen edessä. Oli kuin äkillinen jääkausi olisi pyyhkäissyt koko maailman yli.

Uusi normaali

Syksyllä alettiin keräämään henkiin jääneitä yhdistystoimintoja. Selvisimme kuitenkin vähällä. Vain kaksi yhdistystä lopetti toimintansa, mutta moni kärsi pahoin ja jotkut toiminnat siirtyivät odottamaan parempia aikoja.

Suomi siirtyi globaalisti verkkoaikaan. Keskusjärjestön toimisto oletti, että nyt ehtisi tehdä pois rästiin jääneitä arkistointeja ja kerätä voimia. Mutta niin ei käynyt. Sulkuaika lisäsi Keskusjärjestön avun tarvetta enemmän kuin koskaan; yhdistykset eivät olleet varautuneet tällaisiin toimenpiteisiin. Moni oli taloudellisessa ahdingossa.

Syksyn positiiviset uutiset muuttuivat vuoden loppua kohden jälleen synkiksi. Olemme taas kevään kaltaisessa liikkumisia rajoittavassa tilassa.

Työttömien Keskusjärjestö haki Koneen säätiöltä 30-vuotisjuhlansa kunniaksi rahoitusta työttömien yhdistysten historian taltiointiin sarjakuvan keinoin. Valitettavasti hakijoita oli ennätysmäärä ja Keskusjärjestön hanketta ei valittu onnekkaiden joukkoon. Toivottavasti rahat menivät muille sitä enemmän tarvitseville. Kulttuurin alan ihmisillä on taloudellisti yhtä tiukaa kuin kaikilla muillakin.

Mutta ei niin negativiisia uutisia etteikö jotain positiivistakin: Keskusjärjestö haki kunniamitaleja 15 yhdistystoimijalle ja Tasavallan Presidentti myönsi ne kaikki. Palkinnot jaetaan marraskuussa Työttömien Keskusjärjestön 30-vuotisjuhlassa. Niistä enemmän toisaalla tässä lehdessä.

Myös EU:n rahoittama ruoka-apu on murroksessa. Keskusjärjestön jäsenyhdistykset ovat jakaneet kuivaruokaa 26 vuotta, jos mukaan lasketaan ensi vuoden viimeinen jakovuosi. Vielä ei tiedetä, miten ruokajaon käy vuoden 2021 jälkeen, mutta selvää on, että nykyisen kaltaisena se on tullut tiensä päähän. Tästäkin enemmän toisaalla tässä lehdessä.

Suomi on ollut jo pitkään tietotekniikan edelläkävijä. Kiitos siitä esim. sellaisille aikansa jättiläisille kuten Nokia ja muut. Nyt on lopun Suomen aika siirtyä samaan tietotekniikan valta-aikaan.

Yhdistysten tulee ottaa avosylin vastaan tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet ja hyödyt. Helsingin Työkanavan ja Tieken yhteishanke InPromptu (ESR 2018–2021) on viitoittanut tätä tietä viimeiset kolme vuotta. Sitä ennen Keskusjärjestön Säikeet-hanke (2011–2014) ja omalla tavallaan talous- ja hallinta TalHall-projekti (2005–2009) veivät yhdistyk­siämme sille tasolle, missä ne ovat tänä päivänä.

Terveydeksi- (ESR 2016–2020) ja Terveydeksi 2.0 -hankeet (2020–2022) ovat nostaneet valtakunnan tietoisuuteen työttömien terveystarkastukset sekä yhdistyskäynneillään terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin tärkeyden jaksamisessa.

Keskusjärjestön uusin Kaikki Kunnossa -hanke (OKM 2020–2021) kolkuttelee samoja latuja kuin Terveydeksi-hankekin, tällä kertaa liikunnallisesta näkökulmasta. Hankkeessa mukana olevat yhdistykset ovat aloittaneet liikunnalliset hankkeensa tänä syksynä. Tammikuun puolesta välistä lähtien hankkeeseen saadaan mukaan hankekoordinaattori ja hänen avullaan laajennetaan Keskusjärjestön liikunnallisen tiedon jaettavuutta.

Kaikkiin edellä mainittuihin hankkeisiin voi tutustua tarkemmin Keskusjärjestön hankesivuilta: tyottomat.fi/hankkeet/
Muistetaan pysyä terveinä. Uusi vuosi lähestyy!