Mitä sosiaaliset investoinnit tarkoittavat työttömälle?

Aatu Puhakka. tutkija

Aatu Puhakka, tutkija

Missä ovat Rinteen hallituksen todelliset työllisyystoimet? Tätä kysymystä on toisteltu oppositiopoliitikkojen toimesta jo hallitusohjelmaneuvotteluista lähtien. Kysymys on tietysti kriittisen tärkeä, sillä korkea työllisyysaste on yksi hallituksen päätavoitteista.

Hallituksen usein toisteltu tavoite on 75 %:n työllisyysaste ja 60 000 uutta työpaikkaa. Tavoitteen mielekkyydestä ja mittaustavoista on käyty runsaasti keskustelua, mutta työttömän arjen kannalta olennaisinta on kuitenkin konkreettiset toimet. Millä tavoilla työttömyyttä hoidetaan tulevan neljän vuoden aikana?

Hallituksen alkutaipaleen ja hallitusohjelman perusteella näyttäisi siltä, että useat hallituksen toimet noudattavat niin sanottua sosiaalisten investointien politiikkaa. Tämä on pantu merkille myös mediassa. Sosiaalisten investointien roolista uuden hallituksen ajattelussa ovat kirjoittaneet esimerkiksi Kansan Uutiset ja Helsingin Sanomat. Mutta mitä oikein ovat sosiaaliset investoinnit? Voiko niillä helpottaa työttömien asemaa?

Sosiaalimenot eivät ole vain kuluerä

Sosiaalinen investointi on investoimista ihmisten inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan, eli aineettomiin resursseihin. Käytännössä sosiaalisia investointeja ovat esimerkiksi usein julkisen sektorin tekemät panostukset koulutukseen ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Sosiaalisten investointien politiikka voidaan nähdä myös yksittäisiä investointeja laajemmin eräänlaisena talous- ja sosiaalipolitiikan mallina. Sille ominaista on se, että ihmisten hyvinvointi ja taloudellinen tuottavuus eivät ole toistensa vastakohtia. Koulutukseen ja terveyspalveluihin sijoitetut menot eivät ole talouspoliittisesti vain kuluerä vaan myös investointi tulevaisuuteen. Hyvinvoiva ja osaava väestö on taloudellisesti tuottava, joten panostaminen siihen on kannattavaa. Ajattelutapa on vastakohta uusliberalismille, jossa sosiaaliset menot on nähty talouskasvua vaarantavana tekijänä.

Sosiaalisten investointien näkökulma myös laajentaa käsitystä hyvinvointivaltion tehtävistä. Toisinaan hyvinvointivaltiota kuvaillaan passiivisena toimijana, joka takaa sosiaalivakuutuksen ja turvaverkon sekä toimii progressiivisen verotuksen avulla voimakkaana tulonjakoautomaattina. Tällöin hyvinvointivaltio nähdään oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisena, mutta myös kalliina ja tehottomana yhteiskuntamallina. Tämä on omiaan heikentämään hyvinvointivaltion hyväksyttävyyttä erityisesti korkeimmissa tuloluokissa, jossa maksetaan huomattavasti enemmän veroja kuin vastaanotetaan etuuksia.

Sosiaalisten investointien politiikassa hyvinvointivaltiolla ei ole kuitenkaan vain passiivinen sivustaseuraajan ja verottajan rooli, vaan se osallistuu talouskasvun ja työllisyyden vauhdittamiseen. Näin hyvinvointivaltio on myös aktiivinen toimija ja taloudellisen kehityksen mahdollistaja.

Tuottava sosiaalipolitiikka – sosiaalisen investoinnin edeltäjä

Ajatus siitä, että sosiaalipolitiikalla voidaan saavuttaa myös taloudellisia hyötyjä ei ole uusi, vaan peräisin jo 1930-luvun Ruotsista. Tuolloin Alva ja Gunnar Myrdal kehittelivät uutta sosiaalipolitiikan mallia, joka nimettiin myöhemmin tuottavaksi sosiaalipolitiikaksi. Tuottava sosiaalipolitiikka pyrki järjestämään taloudellisen tuotannon tehokkaammin tukemalla naisten osallistumista työmarkkinoille ja samalla panosti koulutukseen sekä terveydenhuoltoon.

Ajattelutavasta tuli ruotsalaisen hyvinvointivaltion perusta ja se on toisinaan liitetty keynesiläiseen talouspolitiikkaan. Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti länsimaissa talouspolitiikassa pyrittiinkin täystyöllisyyteen, riittäviin palkkoihin sekä saavutettavaan koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Hyvinvointivaltio ja keynesiläisyys joutuivat kuitenkin kriisiin viimeistään 1980-luvulla talouspolitiikan oikeistolaistumisen myötä. Käytännössä tämä tarkoitti täystyöllisyystavoitteen korvaamista valuutta- ja budjettivakaudella, yksityistämistä, työmarkkinoiden sääntelyn purkua ja hyvinvointivaltion kaventamista. Uudessa paradigmassa työttömyyden katsottiin johtuvan työmarkkinoiden jäykkyyksistä ja hyvinvointivaltion kannustinloukuista. Paradigmalla on ollut vaikutuksensa myös EU:n talouspolitiikkaan, sillä EMU:n sääntöjä rakennettiin juuri 1980-1990 -luvuilla. EMU:n säännöissä korostuikin juuri budjetti- ja valuuttavakaus esimerkiksi työllisyystavoitteiden sijaan. (1)

1990-luvun lopussa alkoi kuitenkin nousta myös toisenlaisia ajatuksia, jotka korostivat sosiaalipolitiikan roolia työllistymisen ja talouskasvun vauhdittajana. Tässä ajattelutavassa passiivinen tulonjakoon keskittyvä sosiaalipolitiikka katsottiin vanhanaikaiseksi. Sen sijaan ihmisille pitäisi tarjota työkaluja, joilla he selviäisivät esimerkiksi työmarkkinoiden muutoksista ja köyhyydestä. Tämän ajattelutavan taustalla ei ole yksittäistä teoriaa ja sille on useita nimityksiä. Näistä tunnetuin kuitenkin lienee sosiaalisten investointien näkökulma (eng. Social Investment approach).

Sosiaalisten investointien politiikka työttömyyden hoidossa

Työttömyyden hoitoa sosiaalisten investointien näkökulmasta voidaan lähestyä Johan De Dekenin kolmiosaisen jaottelun avulla. De Deken on jakanut sosiaaliset investoinnit kolmeen kategoriaan – puskureihin, varantoihin ja virtoihin.

Puskurit nimensä mukaisesti pehmentävät työmarkkinoilta pois jäämisen vaikutuksia. Puskureita ovat esimerkiksi työttömyyskorvaukset, työeläkkeet, vanhuuseläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeet. Kuten hyvin tiedetään, osa näistä etuuksista voi heikentää työn tekemisen tai vastaanottamisen kannustimia. Työttömyyskorvaukset voivat kuitenkin myös edistää tuottavuutta, mikäli ne mahdollistavat työttömälle työnhaun, jossa hän voi helpommin vastaanottaa osaamistaan vastaavaa työtä. Jos työttömyysturvaa ei ole tai se on liian matala, voi työtön olla pakotettu ottamaan vastaan työtä, jossa hän ei olisi tuottavimmillaan. Riittävän suuri työttömyysturva kuitenkin mahdollistaa sopivimman työpaikan löytämisen niin työttömän kuin koko kansantalouden näkökulmasta. Erilaiset eläkkeet voivat mahdollistaa sen, että henkilöt, jotka eivät enää koe soveltuvansa työmarkkinoille voivat jäädä sieltä vapaaehtoisesti pois ilman toimeentulohuolia. Samalla he antavat tilaa työttömille, jotka haluaisivat töihin.

Varannot lisäävät yksilöiden valmiuksia sekä kykyjä. Varannot voidaan jakaa kohderyhmän mukaisesti työttömiin, työllisiin ja henkilöihin, jotka voisivat olla tulevaisuudessa työmarkkinoiden käytettävissä. Työttömiin kohdistuvia varantoja ovat esimerkiksi uudelleenkoulutus ja erilaiset työllistymistä tukevat palvelut, kuten työnhakuvalmennus. Työllisiin kohdistuvia satsauksia taas ovat investoinnit, jotka kannustavat sekä työntekijää että työnantajaa panostamaan työntekijän taitoihin. Työntekijöitä suojelevat lait ovat esimerkki tästä. Kun työntekijän irtisanomissuoja on korkea, on työnantajan kannattavaa panostaa työntekijöiden osaamiseen. Erilaiset palkalliset vapaat ja työttömyysturva taas luovat töissä oleville mahdollisuuksia jättäytyä pois töistä ja panostaa omaan osaamiseen. Hyvä esimerkki tästä on mahdollisuus opintovapaaseen ja aikuiskoulutustukeen. Potentiaalisesti työmarkkinoiden käytettävissä olevia ovat lapset ja nuoret, jotka eivät vielä ole olleet työmarkkinoilla sekä esimerkiksi kotiäidit ja koti-isät. Heihin kohdistuvia sosiaalisia investointeja ovat erityisesti koulutus ja varhaiskasvatus.

Virrat ovat menoja, jotka parantavat työllistymisen mahdollisuuksia. Tämä voi tapahtua lisäämällä työpaikkojen määrää julkisella sektorilla tai luomalla kannusteita yksityiselle sektorille. Työpaikkoja julkisella sektorilla voi luoda esimerkiksi työtakuuohjelmilla, joilla palkataan työttömiä nuoria tai pitkäaikaistyöttömiä. On myös mahdollista, että julkisen sektorin työpaikkoja ylipäätään kasvatetaan esimerkiksi hoiva-alalla tai varhaiskasvatuksessa. Yksityistä sektoria taas voi kannustaa palkkaamaan vaikeasti työllistyviä esimerkiksi palkkatuella tai yrityksille annettavilla verohelpotuksilla.

Jaottelu ei ole kuitenkaan aina helppoa. Osa julkisista palveluista tai etuuksista voi toimia sosiaalisina investointeina monella tavalla. Esimerkiksi varhaiskasvatusala voi vähentää työttömyyttä tarjoamalla työpaikkoja, lisätä lasten tulevaisuuden henkistä pääomaa ja vapauttaa vanhemmat työmarkkinoiden käytettäviksi.

Sosiaalisten investointien jaottelu puskureihin, varantoihin ja virtoihin

Lopuksi

Työttömät voivat hyötyä sosiaalisten investointien politiikasta erityisesti työttömyysturvan, työllisyydenhoidon ja julkisten palveluiden kautta. Kun riittävä työttömyysturva käsitetään negatiivisen kannustimen sijaan tuottavuutta edistävänä investointina, voidaan sen korottaminen nähdä valtiontaloudessa nykyistä houkuttelevampana. Palkkatuet, työtakuu ja muut työllisyydenhoitoon liittyvät sosiaaliset investoinnit taas kasvattavat suoraan mahdollisuutta työllistyä. Julkisilla palveluilla helpotetaan työttömien arkea, kuten lastenhoitoa.

Se missä laajuudessa ja miten sosiaalisia investointeja toteutetaan, on sidoksissa yleiseen finanssipolitiikkaan. Jos julkisessa taloudessa tavoitellaan tasapainoista tai ylijäämäistä budjettia erityisesti lyhyellä aikavälillä, voi sosiaalisiin investointeihin käytettävä raha jäädä niukaksi. Toisaalta sosiaalisia investointeja voidaan edistää ja toivoa, että niiden hyödyt maksaisivat itsensä takaisin esimerkiksi korkeamman työllisyyden avulla. Tämä näyttäisi olevan strategiana erityisesti Rinteen hallituksen talouspolitiikassa.

Aina ei kuitenkaan ole varmaa maksavatko sosiaaliset investoinnit itseään takaisin julkisen talouden näkökulmasta. Usein mittaaminen voi myös olla vaikeaa, sillä yksittäisen sosiaalisen investoinnin hyöty voi näkyä vasta niin kaukana tulevaisuudessa, että sen vaikutusta on mahdotonta erotella. Tämän ei silti tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö sosiaalisia investointeja kannattaisi edistää. Esimerkiksi hyvinvoinnin kasvu ja työpaikkojen lisääntyminen voivat olla arvokkaita tavoitteita sinänsä.

Kirjallisuutta

Nathalie Morel, Bruno Palier, Joakim Palme (toim.) – Towards a social investment welfare state? Ideas, policies and challenges. ( Policy Press 2012)
Anton Hemerijck (toim.) – The Uses of Social Investment (Oxford University Press 2017)
Jouko Kajanoja (toim.) – Työllisyyskysymys (Into 2018)
Aatu Puhakka – Sosiaalinen investointi – Käsite ja mahdollisuudet hyvinvointivaltion uudistamiselle (Kalevi Sorsa -säätiö 2019)

Alaviite

(1) Toisaalta EU:ssa on viime vuosina ollut pyrkimyksiä myös toisenlaiseen kehitykseen nk. Sosiaalisen Euroopan projektin puitteissa, jossa pyritään luomaan yhteistä työmarkkina- ja sosiaalipolitiikkaa. (takaisin tekstiin)