Lena Näre. PhD, VTT, sosiologian dosentti ja apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Sari Näre. VTT, sosiologian dosentti, Helsingin yliopisto, tietokirjailija
Työttömyyttä koskevaa julkista keskustelua hallitsee talouspoliittinen puhe, jossa korostuvat kannustinloukut ja tarve aktivoida työttömiä. Työttömien ääni ja oma asiantuntijuus häipyvät ja heidät nähdään toimenpiteiden kohteina eikä niinkään toimijoina. Tutkijat Lena Näre ja Sari Näre ovat koonneet julkaisuun ”Työttömyys sattuu” työttömien kokemuksia työllisyyspolitiikasta.
Kuunnellaksemme työttömien omia kokemuksia kirjoitimme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toteuttaman ”Työttömän tarina”-kirjoituskilpailun kirjoitusten pohjalta teoksen ”Työttömyys sattuu. Arjen kamppailuja työllistämistoimien rattaissa” (Gaudeamus 2022).
Työttömien kertomukset kyseenalaistavat sanktioille perustuvan työllisyyspolitiikan mielekkyyden. Toukokuun alussa voimaan astuneessa pohjoismaisen työhaun mallissa työttömän työnhakuvelvoitteena on tapauskohtaisesti 0–4 työpaikan hakemista kuukaudessa. Juha Sipilän hallituksen aktiivimalliin verrattuna työnhakuvelvoitteen sanktioita on lievennetty (ensin huomautus, sitten ajaltaan porrastettu karenssi) sekä lisätty henkilökohtaisten haastattelujen määrää erityisesti työttömyyden alussa.
Henkilökohtaisen palvelun lisääminen edistää tutkimustiedon mukaan parhaimmillaan työllisyyttä, varsinkin silloin kuin tapaamisissa keskitytään virkailijan työnhakijalle välittämiin tietoihin avoimista työpaikoista. Jos heidän työaikansa kuluu työnhakuvelvoitteen syyniin, henkilökohtaiset tapaamiset tuskin edistävät työllistymistä.
Työnhakuvelvoitteen syyni johtuu työttömyysturvajärjestelmän vaatimuksista työttömän ”työmarkkinoiden käytettävissä olosta”. Työttömien tarinoista nouseva keskeinen havainto onkin ristiriita passiivisuuden vaatimuksen ja aktiivisuuteen patistamisen välillä.
Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen edellyttää usein työttömän opiskelun, vapaaehtoistyön tai muun oman osaamisen kehittämisen rajoittamista, jotta työtön pysyisi valmiudessa työn vastaanottamiseen, sillä hänen tulisi olla ”päätoimisesti työtön”.
TE-byrokratia ja karenssit pelottavat työtöntä
”Työttömän tarina”-keruun vastaajat kuvaavat aktivointipolitiikkaan liittyvää tuen ja kontrollin epätasapainoa mielivaltaiseksi. Tasapainoilu ristiriitaisten vaatimusten välissä johtaa aktivoivaan passivointiin: karenssin pelossa työtön ei lopulta uskalla tehdä mitään. Tämä ristiriita satuttaa ja pahimmillaan sairastuttaa.
Osa aineistomme kirjoittajista kertoi psyykkisestä oireilusta, jopa itsemurha-ajatuksista. Mukana oli myös kuvauksia dissosiaatiokokemuksista: byrokraattinen väärintunnistaminen tuottaa todellisuudesta irtautumisen tunteita, kun itseä ei voi lukea kohtaamastaan kohtelusta. Pahimmillaan on kyse TE-byrokratian tuottamista traumaattisista kokemuksista.
Aktivoinnin kohteena ei ole niinkään työtön vaan työvoimapoliittinen järjestelmä. Jotkut kirjoittajat kuvaavat kontakteja työvoimaviranomaisten kanssa esitykseksi. Työttömän tulisi ymmärtää roolinsa TE-järjestelmän käsikirjoituksessa välttääkseen sanktioita.
Esimerkiksi liika omatoimisuus lupaa kysymättä voi johtaa työttömyysturvan leikkauksiin tai siltä tippumiseen, jos tuleekin määritellyksi yrittäjäksi. Järjestelmää aktivoidaan luomalla monenlaisia välityömarkkinoita, työkokeiluja ja –valmennuksia sekä digitaalisia ja algoritmien ohjaamia työnhakujärjestelmiä.
TE-toimiston määräykset erilaisiin palkattomiin kurssituksiin ja valmennuksiin voivat myös pahimmassa tapauksessa estää saamasta töitä, sillä kirjoittajien mukaan monet työharjoittelut eri aloilla voidaan tulkita työnhakijan edun vastaisesti. Työnantaja voi ajatella hakijassa olevan jotain vikaa, kun häntä ei ole työllistetty paikkoihin, joissa hän on ollut harjoittelijana.
Syynä saattaa kuitenkin olla työnantajan harjoittama harjoittelijoiden kierrättäminen, jolloin tarkoitus ei ole alunperinkään ollut vakinaistaa harjoittelijoita. Pahimmillaan aktivoinnin nimissä tapahtuva välityömarkkinoille päätyminen työntää työttömän pysyvästi syrjään työelämästä.
Pitkäkestoinen työttömyys vaikuttaa kielteisesti terveyteen ja hyvinvointiin
Tutkimus on osoittanut työttömyyden, erityisesti pitkäkestoisen työttömyyden, vaikuttavan kielteisesti terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin, koettuun hyvinvointiin sekä taloudellisiin resursseihin. Työttömyys lisää köyhyysriskiä ja huono-osaisuuden kasautumista.
Työttömyys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämän laatua heikentävästi: se lisää yksinäisyyttä, heikentää itsetuntoa ja murtaa minäkuvaa. Keskeisiä tuntemuksia ovat häpeä, syyllisyys, arvottomuus ja kokemus toisen luokan kansalaisuudesta, mikä voi helposti tuottaa eristäytymistä ja epäluottamusta yhteiskuntaan.
Työttömistä suurempi osa on naimattomia kuin työllisistä. Työttömyys tai sen uhka on myös yhteydessä varovaisiin lastenhankinta-aikeisiin. Perheellisten työttömien kohdalla työttömäksi joutuminen vaikuttaa läheisiin ja perheeseen. Myös työttömien puolisoiden työttömyysriskin on todettu olevan kolminkertainen työssäkäyviin verrattuna.
Pitkäaikaistyöttömien lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Työttömyys ei näin ollen kosketa vain yksilöä itseään vaan sillä on laajempaa sosiaalista ja emotionaalista merkitystä. Työttömyyden vaikutukset ulottuvat ihmisten intiimiin elämänalueeseen ja lähisuhteisiin, millä on laajaa yhteiskunnallista merkitystä.
Sanktioihin nojaava aktivointipolitiikka rapauttaa työttömän elämää
Sanktioihin nojaava aktivointipolitiikka heikentää työttömän autonomiaa ja asettaa hänet lapsen asemaan ilman omaa määräysvaltaa. Pahimmillaan rankaiseva työllistämispolitiikka vahvistaa työttömyyden kielteisiä vaikutuksia elämään. Onkin syytä kysyä, miten piittaamattomuus työttömän tahdosta ja osaamisen kehittämisen rajoittaminen edistävät työllistymistä.
Työttömälle tämä merkitsee luottamuksen murtumista elämää kannatteleviin rakenteisiin, minäkokemuksen rapautumista, toimintakyvyn rajautumista ja tulevaisuuden horisontin kapenemista. Hän voi päätyä masennukseen ja jopa itsemurhan partaalle. Työllisyyspolitiikkaa kannattaakin kehittää henkilökohtaisen palvelun suuntaan ja kiinnittää myös huomiota työllistymisen laatuun ja pysyvyyteen.
Työllisyyspolitiikassa tarvitaan ihmiskuvan muutosta
Työllisyyspolitiikassa tarvitaan ihmiskuvan muutosta: rankaiseva työllistämispolitiikka nojaa uusliberalistiseen ihmiskuvaan, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Tällöin työttömätkin helposti syyllistävät tilanteestaan itseään.
Toimenpiteet kohdistuvat rakenteellisten parannusten sijaan työttömien muokkaamiseen työmarkkinakelpoisiksi; joustavuusvaatimukset ulottuvat heidän mieleensä asti, mistä kertoo esimerkiksi erilaisten minätekniikoiden suosio.
Passivoiva TE-järjestelmä kuitenkin hankaloittaa nykyvaatimuksiin vastaamista. Työttömien energiat tulisikin vapauttaa omien työpolkujensa rakentamiseen sen sijaan, että energia valuu erilaisten sanktioiden pelkäämiseen ja välttämiseen. Karenssit eivät kannusta vaan pikemminkin lamauttavat, koska työnhakijoiden peruselanto vaarantuu. Yhtenä keinona työnhaun helpottamiseen olisikin säännöllisen perustoimeentulon takaaminen, mitä perustuslakikin edellyttää.