Sirpakka-hanke: Hanketyöllä toimintaa ja iloa työttömän elämään

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry

Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry:n Sirpa Nieminen uhkuu toimintaa ja tarmoa. Hän pyörittää viidettä vuotta Sirpakka-hanketta, joka toimii Jyväskylässä ja sen ympäristökunnissa. Tavoitteena on lisätä Jyvässeudun alueen työttömien hyvinvointia.

Toiminta käynnistyi nelivuotisena hankkeena ja nyt on menossa toinen vuosi kohdennetulla toiminta-avustuksella. Pääasiassa Sirpa Nieminen on toiminut hankkeessa yksin, joskus hänellä on ollut apunaan osa-aikainen assistentti. Luvut kertovat puolestaan toiminnan laajuudesta. Kaikkiaan hanke on tavoittanut lähes 1300 työtöntä osallistujaa ja osallistumiskertoja tapahtumiin, koulutuksiin ja muuhun toimintaan on kirjautunut lähes 10 000.

Sirpa Nieminen on sitä mieltä, että työttömän kohtaa parhaiten kuuntelun ja toiminnan kautta. Siksi hän on kehittänyt laajan skaalan erilaisia toiminnan ja tekemisen mahdollisuuksia.

– Tärkeintä on, että ihminen kokee, että hänellä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin, Nieminen painottaa.

Yksilötapaamisista liikkeelle

Yksilötapaamiset ovat keskeinen alku, josta lähdetään liikkeelle. Yhdessä etsitään tietoja esimerkiksi sosiaalipalveluista, työttömyysturvasta, koulutusmahdollisuuksista, työpaikoista, yrittäjyydestä ja talous- ja velka-asioista sekä tehdään hakemuksia ja muutoksenhakuja yhdessä hankevastaavan kanssa.

Sosiaalista yhdessäoloa kaipaavat kaikki, yksinäisyys on myrkkyä. Ryhmät tarjoavat mahdollisuuden osallistumiseen, samalla sosiaaliset suhteet ja taidot paranevat ja yhteiskuntaan integroituminen vahvistuu.

Sirpakan ryhmissä voi tutustua mm. kulttuuritarjontaan, käydään teatterissa, konserteissa, elokuvissa, museoissa tai taidenäyttelyissä yhdessä. Kulttuuriin voi tutustua vähitellen myös kulttuurikävelyin tai osallistumalla taide-, teatteri ja kädentaitoryhmiin.

– Pidämme myös taideterapeuttisia leirejä ja taideterapia ryhmiä. Silloin yleensä vuokraan jonkin mukavan paikan, pakataan hyvät eväät mukaan ja vietetään esimerkiksi viikonloppu leireillen. Ne ovat hienoja hetkiä, kun saa tehdä omin käsin tuotoksia. Taideteoksista ja valokuvista kootaan näyttelyitä JST:n omaan toimipisteeseen, jossa ne ovat muidenkin kävijöiden ilona, Sirpa Nieminen kertoo.

Liikuntaa, luontoretkiä, terveyden edistämistä, teemapäiviä

Liikunta tekee hyvää kaikille. Sirpakassa kokeillaan eri liikuntamuotoja ja liikutaan paljon luonnossa.

– Itse olen innostunut erityisesti Green Care -menetelmistä, on luontoliikuntaa, luonto kuntosalina, laari- ja palstaviljelyä, marjaretkiä, kansallispuistoretkiä, laavuretkiä, voimaa metsästä retkiä ja maatilakäyntejä. Maatilan eläimet herättävät kaikissa jotain tunteita ja metsässä vaeltaminen ja vaikkapa puolukan keruu yhdessä voi olla hyvin voimaannuttava kokemus. Saaressa olevassa paikassa käydään keräämässä marjoja ja uimassa, Sirpa Nieminen hehkuu.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää ja olen jo vuosikausia pitänyt painonhallintaryhmää sekä irti tupakasta ryhmiä. Lisäksi on muistiryhmiä, jos omaisilla on muistisairauksia tai haluaa tietoa aiheesta.

Yhteistyössä eri yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetään erilaisia teema- ja koulutuspäiviä. Merkittävä tapahtuma ovat vuosittaiset velkamessut, jolloin on mahdollisuus saada talous- ja velkaneuvontaa ja aiheeseen liittyvää tietoa. Yhdistyksessä on myös vapaaehtoinen auttamassa talous- ja velka-asioissa. Myös eläkeinfoja pidetään, jotka on koettu hyvin tärkeänä.

– Mielipuuhaani on kuitenkin ruuanlaitto, jonka ympärillä pidetään teemapäiviä. Kohta pitää löytää isompi paikka, missä ruokia laitetaan. Teemoina on ollut vaikkapa syksyn sato ja EU-ruoan hyödyntämispäivä. Myös juhlapyhät huomioidaan laskiainen, pikkujoulut ynnä muut.

Monikulttuurisuus on osa toimintaa ja suomea venäläisille -ryhmä kokoaa yhteen ison joukon kiinnostuneita.

Koronaepidemian tuoma poikkeustila ei ole katkaissut toimintaa. Edelleen on yksilötapaamisia turva-asiat huomioiden. Ryhmiä pidetään verkossa, on ashia, joogaa, mindfulnessia, vinkkejä painonhallinta ja irti tupakasta ryhmälle. Myös kahdenkeskisillä kävelyillä käydään. Nyt on digikoulutusta tulossa ja halukkaita on sen verran paljon, että osallistujat joudutaan arpomaan.

Hyvää tietoa ja malleja kannattaa jakaa

Sirpa Niemiselle omat Jyvässeudun alueen työttömät ja ihmiset ovat kaikkein tärkeimpiä, mutta hyvää asiaa tulee hänen mielestään myös jakaa. Nieminen on kiertänyt pyydettäessä kertomassa toimintamalleista muissa työttömien yhdistyksissä ja on valmis tulemaan, kun aikataulu saadaan sopimaan.

– Yhden ihmisen työksi tämä on aikalailla. Toivon, että joskus joku kurssi tai muu peruuntuisi, että jäisi vapaa-aikaakin. Assistentti olisi luonnollisesti hyvä apu, Nieminen hymyilee.

Reippaasta asenteesta on hanketyössä etua, pitää olla halu selvittää asioita. Kaupungin kanssa asiointi on sujunut myönteisesti, lyöttäydyn juttusille ja selvitetään asiat. Budjetti toiminnalle on 70 000 vuodessa Stea-rahoituksena. Tämä tulee suoraan kunnassa olevien työttömien hyväksi.

Sirpa Nieminen myöntää, että tulee tehneeksi kyllä pitkää päivää, mutta hän ei tunteja laske.

– Teen töitä monesti iltaisinkin ja viikonloppuisin ja kesälomallakin luen sähköposteja. Tämä on vähän kuin elämäntapa. Pakkohan ihmisiä on auttaa. Tein tällaista auttamistyötä jo ennen kuin Sirpakkaa olikaan. Minulla on sisäsyntyinen auttamisvietti!