Anne Tyni. Hallituksen jäsen, Työttömien Keskusjärjestö ry
”Digisyrjäytyminen” pompahti silmiini, kun luin yhtenä Kunnioittavasti köyhyydestä -raadin jäsenenä viimeisen vuoden aikana julkaistuja artikkeleita köyhyydestä. Sana löytyi Ylelle jutun tehneen Oona Mynttisen jutusta.
Googlasin sanan väärin; muistin, että se on ”digiköyhyys” ja löysin tiedotteen EU:n liikenneministerien epävirallisesta kokouksesta viime kuussa. Kokouksessa oli lähtökohtana tasa-arvoinen liikenne- ja digiyhteyksien saavutettavuus Euroopassa. Tämä on tärkeä asia.
Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin on myöntänyt vuodesta 2016 Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuspalkinnon toimittajille. Sen saajan päättää köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati. Paitsi jakanut tunnustuksen, raati on aina arvostanut myös jutuissa ja ohjelmissa esiin tulleita uusia näkökulmia, joita tulisi mediassa ja muutenkin yhteiskunnassa ottaa puheeksi. Digisyrjäytyminen on tällainen, erityisesti nyt, kun puhutaan koronavuonna otetusta digiloikasta.
Puhelimia, tietokoneita, mutta myös opetusta kaikille
Mynttisen juttu perustuu teleoperaattori DNA:n tutkimukseen ja kampanjaan, jossa yksityishenkilöiden vanhat puhelimet pyrittiin saamaan kiertoon ja saaduilla varoilla Hope ry jakoi uusia puhelimia vähävaraisille perheille.
Asiaan on herätty myös toisaalla ja nyt on käynnissä Kaikille kone -kampanja. Siinä yrityksiä pyydetään lahjoittamaan käytöstä poistettuja tietokoneita lahjoitettaviksi nuorille, jotta kaikilla olisi tasa-arvoinen mahdollisuus opiskeluun. Vähävaraisessa perheessä saattaa tutkimusten mukaan olla vain yksi kone kolmenkin nuoren yhteiskäytössä samanaikaisesti.
En ole tutkinut digiköyhyyttä – itse luomani termi tähän asiayhteyteen – vaan sanomani perustuu lukemiini juttuihin ja henkilökohtaisiin havainnointeihin.
Liitän digiköyhyyteen laitepuutteen lisäksi osaamisen ja opetuksen puutteen. Nuoret saavat koulussa riittävää opetusta ja laitteita käytetään opetuksen apuvälineinä. Osaamispuoli on siis hallussa nuorella sukupolvella mukaan lukien nuoret aikuiset. Digitalisuus on kuitenkin kehittynyt valtavaa vauhtia ja jo keski-ikäiset voivat olla pulassa.
Koronakriisi rysäytti ongelman näkyviin
Kiven Seitsemässä veljeksessä pojat opettelevat lukemaan vaihtelevalla menestyksellä nuorimman veljeksen Eeron toimiessa opettajana ja mentorina. Tämä on taas ajankohtaista, Eeroja tarvittaisiin paljon, jotta ikääntyvä väestö pysyisi mukana tekniikan kehityksessä.
Läheskään aina ei ole kysymys siitä, että ei ole varaa hankkia laitteita vaan siitä, että niitä ei osata käyttää ja henkilökohtaisia mentoreita ei ole aina saatavilla, kun heitä tarvittaisiin. Jukolassa Eero oli paikan päällä, kun tarvittiin apua.
Kuinkahan moni jää paitsi hänelle kuuluvasta etuudesta digiosaamisen puutteiden vuoksi? Kelan toimeentulohakemuskin tulisi tehdä sähköisesti, jotta käsittely nopeutuu. Tämän viimesijaisen etuuden hakijat eivät kuitenkaan ensitöikseen sijoita varojaan älylaitteisiin. Ketään aliarvioimatta, sillä moni varmasti haluaa pysyä osallisena yhteiskunnassa ja sen kehityksessä, mutta sillä hetkellä jostain syystä tämä ei ole mahdollista.
Koronavirus toi ongelman esille yhdessä rysäyksessä. Yhteiskunta alkoi elää digitaalisesti etänä. Koneongelmat ja osaamisen puute yhdistyivät digiköyhyydeksi. Vanhat tietokoneet eivät tukeneet ohjelmia, tietotaito rajoittui someosaamiseen ja puheluihin. Ihmiset eristettiin, toisten auttaminen kävi vaivoin tai ei ollenkaan.
Tietokoneettomat pulassa, kun kokoontumispaikat sulkeutuivat
Kansalaisjärjestöt, kuten työttömien yhdistykset, sulkivat ovensa. Ne olivat toimineet sosiaalisina kokoontumispaikkoina ja vertaisapuna. Moni jäsen jäi pulaan tietokoneettomana laskujensa kanssa.
Luottamustehtävissä olevien täytyi kriisisitilanteessa kokoontua useammin, mutta se ei ollut fyysisesti mahdollista. Puhelin- ja sähköpostikokoukset ovat hitaita ja kömpelöitä eikä kunnon keskustelua saatu aikaan.
Yhtäkkiä täytyi tietää mikä on Zoom tai Teams, miten ne toimivat, pystyykö omalla laitteella osallistumaan. Kaikki eivät pystyneet osallistumaan tärkeään päätöksentekoon tai kertomaan kaikille mielipidettään, kun päätöksiä tehtiin.
EAPN-Finin köyhyyttä kokeneita ihmisiä yhteiseen vaikuttamiseen kokoava Kansalaistoimintaryhmä joutui perumaan kaikki kokouksensa huhtikuusta alkaen. Syynä taas digiköyhyys. Tapaamiset ja vertaistuki ovat ryhmän peruspilareita. Ryhmää edustavat eivät voineet osallistua myöskään EAPN-Finin hallituksen etäkokouksiin.
Osalle lomautetuista sähköinen asiointi viranomaisten kanssa oli suuri haaste
Läheskään kaikki työssä käyvät eivät tarvitse työssään digitaalista osaamista kuin ehkä rajoitetusti työnantajan käyttämillä ohjelmilla. Omassa käytössä olevat älylaitteet ovat enemmänkin sosiaalisen median seuraamista varten.
Koronakriisissä valtavat määrät ihmisiä lomautettiin. Asioiden käsittelemisen nopeuttamiseksi ja toimeentulon varmistamiseksi heidänkin tuli toimia digitaalisesti: yhtäkkiä piti löytää ohjelmat ja eri instanssit, ymmärtää lomakkeiden kieltä ja keksiä miten löytää ja liittää liitteitä! Taas niitä Eeroja tarvittiin ja välttämättä perheen nuorin ei tällä kertaa ollutkaan paras apu, koska hän ei ymmärrä lomakkeiden kieltä.
Viranomaisten pitäisi antaa opetusta
Esimerkkejä riittäisi. Kun yhteiskunta oli lähes kokonaan suljettu, apu löytyi parhaiten netistä – jos sitä osasi käyttää ja tiesi mitä hakea. Ja jos oli älylaite.
Koronan myötä yhteiskunnan suunta yhä digitaalisempaan palvelukulttuuriin varmasti jatkuu. Kun taas joskus saamme kokoontua, olisi kasvokkain annettavaa koulutusta lisättävä huomattavasti. Painopisteinä etäyhteydet ja ennen kaikkea eri viranomaisten lomakkeiden täytön ohjaus ja liitteiden saaminen. Viranomaiset saisivat kyllä itse antaa opetusta esimerkiksi työttömien yhdistysten kautta.
Copyright Wallu. Julkaistu aikaisemmin Mikrobitti-lehdessä 2018. Uudelleenjulkaisu tekijän luvalla.