Tuulikki Sjögren. yliopistonlehtori, kuntouksen dosentti (TtT, LiM, KM, ft), Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta
Kuva: Yan Krukov/Pexels
Riittävän hyvä terveys ja sen ylläpitäminen ovat työ- ja toimintakyvyn ja koetun hyvinvoinnin perusta. Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä voidaan tukea poistamalla taloudellisia esteitä liikunnan harrastamiseen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamisen kautta. Liikunnalla ylläpidetään ja kohotetaan peruskuntoa, joka on edellytyksenä koetulle hyvinvoinnille ja (työ)elämässä pärjäämiselle.
Suomessa työhön ja työyhteisöihin sekä työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyvä tutkimusta on tehty useamman vuosikymmenen ajan. Esimerkiksi jo 1980-luvulta lähtien työterveyslaitos on tutkinut suomalaisten työkykyyn liittyviä tekijöitä kuntatyöntekijöillä. Näiden työhön, työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyvien tutkimuksien pohjalta on kehitetty ns. Juhani Ilmarisen Työkykytalo-malli, johon on koottu työhön, työntekijään ja työyhteisöön liittyvät merkitykselliset tekijät.
Nämä tekijät kuvataan neljän kerroksen ja niihin liittyvien toimintaympäristöjen avulla. Ensimmäinen kerros sisältää terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät asiat ja toinen kerros sisältää työntekijän osaamisen. Työkykymallin kolmas taso on työntekijän arvot, asenteet ja motivaatio, ja viimeinen eli neljännelle tasolle sijoittuu työn johtamiseen, työyhteisöön ja työoloihin liittyvät tekijät.
Kahdella ensimmäisellä tasolla merkittävät toimintaympäristöt ovat työntekijän perhe ja lähiyhteisö ja kahdella viimeisellä tasolla merkittävät toimintaympäristöt liittyvät yhteiskunnan rakenteisiin ja sääntöihin.
Yhteiskunnan rakenteet ja säännöt ovat jatkuvassa muutoksessa esimerkiksi globalisaation, uuden teknologian tai talouskriisien vuoksi. Lisäksi ihmisen voimavarat muuttuvat muun muassa ikääntymisen seurauksena. Hyvässä työkyvyssä eri tasojen eli kerrosten ja ihmisten voimavarojen suhteet ovat tasapainossa, ja näitä kaikkia työkykytalon tasoja ylläpidetään ja kehitetään työuran aikana.
Fyysinen aktiivisuus ja liikunta liittyvät selkeämmin koettuun terveyteen ja toimintakykyyn ja voimavaroihin, mutta niillä on vaikutusta myös laajemmin eri yhteisöjen ja organisaatioiden toimintaan osallistumisessa.
Mitä merkitsee kehollisuus, fyysinen aktiivisuus ja liikunta?
Useimmiten ihmisille on tärkeää keskittyä oman kehollisuuden tunnistamiseen sekä miellyttävän liikkumiskokemuksen löytämiseen. Tutkimuksissa on havaittu mm., että suomalaiset kokevat kehonsa hyvin eri tavalla. Keho voi olla esimerkiksi paikka, jossa koetaan tunteita tai joka tekee minut näkyväksi ja huomattavaksi, tai sen kautta voin toteuttaa ajatuksiani ja toiveitani tai sen kautta voin olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Kehollisuus ja fyysinen aktiivisuus ovat kokonaisuus, johon kuuluvat mm. anatomiset rakenteet, kehon fysiologiset toiminnat sekä psykososiaalinen ja kulttuurinen toiminta sekä tietoisuus itsestä ja olemassa olosta, kuten elämän tarkoituksellisuudesta. Kehon ja liikkumisen kautta opitaan myös uusia taitoja, joita tarvitaan monenlaisissa työhön tai vapaa-aikaan liittyvissä tilanteissa ja ympäristöissä.
Fyysinen aktiivisuus tarkoittaa lihasten tahdonalaista, energiankulutusta lisäävää ja yleensä liikkeeseen johtavaa toimintaa. Kun taas fyysinen inaktiivisuus tarkoittaa lihasten vähäistä käyttöä tai täydellistä käyttämättömyyttä, mikä aiheuttaa elinjärjestelmien rakenteiden heikkenemistä ja toimintojen huononemista.
Arkiliikunta on hyötyliikuntaa, joka tarkoittaa liikuntaa, jota toteutetaan päivittäisten toimintojen lomassa. Näitä ovat mm. päivittäiset kävellen suoritetut työmatkat tai muihin asioitiin liittyvät matkat.
Tutkimuksemme mukaan myös fyysisen aktiivisuuden kokemukset voivat olla hyvin erilaisia. Fyysinen aktiivisuus voidaan kokea velvollisuuden täyttämisenä, eli pakonomaisena toimintana tai se voi itsessään olla palkitsevaa toimintaa. Fyysinen aktiivisuus voidaan kokea myös hyvin kehollisena toimintana tai sen voidaan kokea mahdollistavan sosiaaliseen toimintaan osallistumisen.
Tuloksien perusteella havaittiin myös ristiriitaa, sillä kroonista masennusta kärsivillä on tarve kohdata ihmisiä, mutta samalla heillä on pelkoa hylätyksi tulemisesta tai leimaantumisesta ryhmässä. Uusimman tutkimuksemme mukaan myös muissa sairausryhmissä toimintakykynsä menettäneillä tai heikomman toimintakyvyin omaavilla henkilöillä havaittiin samansuuntaista ristiriitaa tuloksissa.
Näillä AVH- ja MS-kuntoutujilla oli kuitenkin selkeä käsitys siitä, mitä fyysisen kunnon ylläpitämisessä ja palautumisessa on kaikkein merkityksellisintä. Keskeisinä oli yksilölliset tavoitteet, itselle merkitykselliset harjoitteet sekä harjoitteluun ja kuntoutumiseen motivoituminen ja sitoutuminen. Lisäksi heille oli tärkeää harjoittelun aikana tulleiden haasteiden voittaminen sekä toimintaa estävien tekijöiden näkyväksi tekeminen ja yhdessä työstäminen esimerkiksi yhteistyössä vertaisten ja/tai kuntoutushenkilökunnan kanssa.
Teknologia – fyysisen aktiivisuuden tuki ja turva vai stressi ja rasite?
Tutkimuksessamme olemme havainneet teknologian käyttöön liittyviä kokemuseroja esimerkiksi fyysistä aktiivisuutta mittavien sykemittareiden tai älykellojen käytössä. Osa kokee teknologian pelottavana ja osaa se ei kannusta laisinkaan. Osa kokee, että voisi käyttää teknologiaa fyysisen aktiivisuuden tukena ja osa kokee sen tärkeänä oman aktiivisuuden seurantavälineenä.
Tutkimuksen tärkein viesti onkin, että jokaiselle tulisi löytää omat yksilölliset tavat fyysisen aktiivisuuden tukemiseen sekä ohjauksellisiin polkuihin. Teknologiaan liittyvät aikaisemmat käyttäjäkokemukset esimerkiksi fyysiseen aktiivisuuteen ja elämäntapamuutoksiin tulisi huomioida tarkemmin, jotta voitaisiin saavuttaa sellaisia tuloksia, joilla on merkitystä.
Kuitenkin meillä on vahvaa tutkimuksellista näyttöä, että fyysinen aktiivisuuden lisääminen on merkityksellistä yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan kannalta. Suomalaisten Käypä hoito -suosituksen mukaan säännöllisen liikunnan tulisi kuulua pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, depression ja useiden syöpäsairauksien ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Lisäksi on todettu, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja huono fyysinen kunto, erityisesti sydämen toimintaan liittyvä kardiorespiratorinen kunto, suurentavat ennenaikaisen kuoleman riskiä. Samoin runsas istuminen on terveydelle haitallista.
Kuva: Yan Krukov/Pexels
Työkyky ja hyvinvointi on monien asioiden summa
Nämä kaikki edellä mainitut tekijät vaikuttavat siihen, mittaiseksi koemme oman terveytemme, toimintakykymme, työkykyvyn ja elämänlaadun. Erilaiset kokemuksiin liittyvät tutkimustulokset antavat lisäksi tärkeää tietoa niistä mahdollisuuksista, miten esimeriksi perhe ja lähiyhteisö, sosiaalipalvelut- ja terveydenhoito, mukaan lukien kuntoutus voivat tukea jokaisen yksilöllistä merkityksellistä kehollisuutta, fyysistä aktiivisuutta, liikuntaa sekä arjen toimintoihin liittyvää osallisuutta.
Tässä kokonaisuudessa aikuisten terveyttä sekä toiminta- ja työkykyä tukevien liikuntasuosituksien toteutuminen tulisikin olla mahdollisimman luonnollinen osa tavallista arkea. Nykyisten suositusten mukaan aikuisten tulisi liikkua kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa, kuten reipasta kävelyä, ainakin 150 minuuttia viikossa tai raskasta liikuntaa, kuten juoksua, 75 minuuttia viikossa.
Lisäksi tulisi huomioida lihasvoimaa ja -kestävyyttä ylläpitävää tai lisäävää liikuntaa vähintään kahtena päivänä viikossa. Ikääntyneet tarvitsevat lisäksi nivelten liikkuvuutta ja tasapainoa ylläpitävää ja kehittävää liikuntaa. Kuitenkin myös pienellä taukovoimistelun omaisella liikunnalla on todettu olevan merkitystä esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten oireiden vähenemiseen, kuten niska- tai selkeäkipuihin sekä koettuun työkykyyn ja hyvinvointiin.
Kaikki edellä mainittu pätee niin työllisten kuin työttömien kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
Tuulikki Sjögren on Työttömien Keskusjärjestön Kaikki Kunnossa -hankkeen ohjausryhmän jäsen.